Mekaaninen asennuspalvelu
Jos tarvitset kumppanin toteuttamaan esimerkiksi laitteistoasennuksia, laitesiirtoja, huoltamaan laitteistoja tai suorittamaan kunnossapitoa, olet löytänyt etsimäsi. Jos meillä ei riitä voima siirtämään raskaimpia laitteitasi, niin yhteistyömme Suomen johtavien kuljetus- ja nosturitoimijoiden kanssa tuo avun tähänkin haasteeseen.
Nykyaikaisella asennuskalustolla ja koulutetulla henkilöstöllä onnistuu kaikki teollisuuden mekaaniset asennukset.
Asennuskalustoa päivitetään ja henkilöstöä koulutetaan jatkuvasti vastaamaan asiakkaidemme muuttuvia tarpeita.
Mekaaninen asennusvalvonta
Useiden vuosien kokemuksella pystymme valvomaan, että laitekokonaisuudet rakentuvat määräysten ja vaatimusten mukaisesti sovitussa aikataulussa. Maantieteellinen sijainti ei aseta rajoituksia, koska olemme olleet jo vuosia suorittamassa asennusvalvontaa maailmanlaajuisesti.
Asennusvalvonnan tehtävä on myös pitää asiakas ajan tasalla asennuksen etenemisestä aina loppukatselmointiin saakka.
Monet yritykset paperi- ja prosessiteollisuudessa, sekä betonielementtiteollisuus luottavat ammattitaitoomme ympäri maailman. Asennusvalvontaamme käyttävät esimerkiksi Andritz Oy, Elematic Oy, Vaahto Group ja Valmet Technologies Oy.
Hitsauspalvelu
Oli kyseessä sitten mekaaninen asennus, huolto tai kunnossapito, hitsaustiimimme toteuttaa sovitut työt tarkasti ja tehokkaasti.
Vuosien kokemuksen omaavat luokkahitsarimme pystyvät toteuttamaan hyvinkin haastavat liitostyöt teollisuuden tarpeisiin.
Hitsaustiimimme toimii saumattomasti yhteen asennuspalvelumme kanssa, jolloin sovitut työt sujuvat tarkasti ja tehokkaasti. Asiakkaamme hyötyvät hitsausosaamistamme myös kunnossapidon ja huollon yhteydessä, jolloin mahdollinen huoltokatko jää mahdollisimman lyhyeksi. Kattavalla kalustollamme pystymme hoitamaan useimmat hitsausmenetelmät ja -materiaalit.
Mittauspalvelu
Meiltä saat käyttöösi teollisuuden vaativat mittauspalvelut. Palvelemme asiakkaitamme hyvin monipuolisella laitteistolla.
Kattavasta laitteistostamme voimme mainita esimerkiksi Leica TS 60. Tällä ja muilla laitteillamme pystymme mittamaan etäisyydet erittäin tarkasti jopa 3 kilometriin. Tarkkavaaituskojeellamme pystymme erittäin tarkkoihin vaaituksiin.
LVI-asennukset
Kattavat asennus, urakointi- ja suunnittelupalvelut yrityksille ja taloyhtiöille niin suurissa, kuin pienissä projekteissa.
Olemme vuodesta 2010 lähtien toteuttaneet LVI-asennuksia ja saneerauksia muun muassa liiketiloihin ja taloyhtiöihin. Kohteina on ollut niin ravintoloita kuin laajoja kerrostalojen saneerauksia sekä uudiskohteita. Pystymme palvelemaan asiakkaitamme, talotekniikkaan liittyvissä asioissa, kokonaisvaltaisesti suunnittelusta asennukseen.